top of page

MEDIASSA

Asiantuntijana

Minja toimii kommunikoinnin, muutosjohtamisen ja ihmisten välisen psykodynamiikan asiantuntijana medialle.

Poliittinen keskustelukulttuuri kaipaa remonttia: Keskustelemassa kommunikointivalmentaja Minja Wahlsten sekä politiikan toimittaja Riikka Uosukainen. 18. heinäkuuta 2023.

Tärkeämpää kuin mitä sanot- on  miten sen sanot, Wahlsten sanoo.

Yrityksistä pitäisi siis löytyä aikaa ja tahtotilaa kuunnella työntekijöiden tarpeita, antaa hyvää palautetta ja kommunikoida monipuolisemmin.

– Mitä enemmän ihmiset keskustelevat, sitä paremmin heillä menee.

MTVUutiset_Minja Wahlsten.jpg
LÄnnen media_Minja Wahlsten

"Viisas tunnistaa toisen tarpeita"

Minja Wahlsten on tottunut avaamaan juntturaan menneitä ihmissuhteita johtoryhmissä ja monen kokoisissa tiimeissä. Hänen mukaansa liian moni keskittyy olemaan oikeassa, kun kannattaisi sopeuttaa persoonallisuuttaan toisten ihmisten näkökulmiin ja motivaationlähteisiin. Pahiten orkesterin ajaa epävireeseen oman stressin vuodattaminen. Sitä ei pitäisi koskaan tehdä.

"Kaiken tärkeän onnistumiselle työpaikalla on ratkaisevaa viestintä"

Se on paljon enemmän kuin asioiden sanomista: se on mielentilan hallintaa ja monipuolisia vuorovaikutustaitoja.

mää.png

Listasimme, kuinka viestit paremmin työkaverillesi

Kommunikaatiovalmentaja Minja Wahlsten antaa tässä jutussa seitsemän käytännönläheistä neuvoa, joita kuka tahansa voi hyödyntää omalla työpaikallaan parantaakseen omaa ja tiiminsä vuorovaikutusta.

KP_edited.jpg

Asiat eivät muutu väit­tä­mäl­lä, eikä luot­ta­mus rakennu vain oi­keas­sa ole­mi­ses­ta

kaleva svg.png

Viime kesänä alkanut parlamentaarisen keskustelukulttuurin turbulenssi on sytytellyt merkkivaloja hallituksen, opposition ja eri sidosryhmien välille, eikä yhteentörmäyksiltäkään ole vältytty. Puhemiehistö painotti kuluvan kauden alkajaisiksi sananvapauden merkitystä ja lähestyi asiaa useammalta kantilta, kuten arvostamisen, ilmaisuvapauden ja vastuun lähtökohdista.

TS-svg.png

Tämän hetkisiä poliittisia jännitteitä Suomessa
voi katsoa myös johtajuusteorioiden kautta

Voi nähdä, että hallitus kiemurtelee johtajuuden alimmalla tasolla ja yhteistyöhalukkuus ympärillä on niukkaa;

autokraattinen sanelupolitiikka on etäännyttänyt sidosryhmien suostumuksellisuutta yhteistyöhön.

Kommunikointivalmentaja Minja Wahlsten kysyy, missä ovat johtajat, joita ihmiset haluavat seurata?

Johtaja, jota kaikki haluavat seurata, on satuhahmo.

Jos sellainen pyrkimys on olemassa, on jo matkalla erilaisia ihmisiä inspiroivaksi johtajaksi.

ilkka-pohjalainen svg.png

KUVA: Mauri Ratilainen

Tilaa Keynote- buukkaa webinaari-
laita viestiä- sovi tapaaminen !

YHTEYSTIEDOT:

​​
+358 40 548 1307
minja.wahlsten@me.com

bottom of page